Sivut

torstai 26. syyskuuta 2013

AJANKOHTAISIA TAPAHTUMIA VESILAHDESSA:

Ma 30.9. klo 17 Yleisötilaisuus: 

Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu - tulevaisuuden vaihtoehdot vaikutuksineen.

Millaisella kaupunkiseudulla Sinä haluat asua ja elää tulevaisuudessa?

 Paikka: (Vesilahden yläasteen auditorio, Koulutie 2) 

 http://www.vesilahti.fi/?x18668=314986


SYKSYN KYLÄTILAISUUDET


Valtuustokauden ensimmäisen vuoden syksynä on perinteisesti järjestetty  kyläkierros, jossa kunnan luottamushenkilö- ja viranhaltijaedustajat vierailevat kunnan kahdeksassa kylässä. 

ONKEMÄEN KOULUN ALUEELLA JÄRJESTETTÄVÄT KYLÄTILAISUUDET:

to 10.10. klo 18 Onkemäki, Onkemäen koulu
ke 30.10. klo 18 Riehu, Kari ja Tuula Lepola, Lepolantie 40, 37420 VALKKINEN



Kuntalaisaloite.fi -palvelu on avautunut:






maanantai 23. syyskuuta 2013

ILOINEN ILTAPÄIVÄ


Hei kaikki Onkemäen koulun 
koululaiset perheineen 
sekä lapsi- ja vauvaperheet!

Lokakuun Iloinen Iltapäivä on pe 25.10.2013 klo 12-17.

Mukaan on ilmoittautunut 18 lasta/nuorta ja käymään
tulee myös Vesilahden seurakunnan kirkkoherra Harri Henttinen.
Tänään valmistelemme huomisia Kekrikemuja ja teemme monenlaisia
kädentöitä, syömme hyvät eväät ja ulkoilemme.

Voit tulla mukaan koko ajaksi tai vain piipahtamaan, 
muistathan kuitenkin ilmoittautua.
Katso muut tiedot allaolevasta mainoksesta.





Tervetuloa mukaan Iloisiin Iltapäiviin!
toivoo Vesilahden seurakunta &
Onkemäen koulun vanhempainyhdistys ry





ESIINTYMISLAHJOITUS


Runomies Reijo Vähälän esiintymislahjoitus eli kaikille avoin
RUNOTUNTI toteutuu pe 27.9.2013 klo 8.00 Onkemäen koululla. 
Olet tervetullut mukaan Runotunnille oppilaiden seuraksi ja sen jälkeen
on aikaa myös ajatustenvaihtoon ja jutusteluun Reijon kanssa  
Tervetuloa!

Runomiehen kotisivu löytyy täältä:
http://www.runomies.fi/

Reijo Vähälä Wikipediassa: 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Reijo_V%C3%A4h%C3%A4l%C3%A4













lauantai 21. syyskuuta 2013

Valoa ja Rallia




Valoa pimeyteen!

Onkemäen koululaiset tunnistaa pimeälläkin näiden kivojen 

pienten lamppujen tuikkeesta!
Koulunpunaiset avaimenperät tuovat edes hiukan 

valoa syksyiseen harmauteen. 
Oppilaskunta myy oheisia näppäryyksiä hintaan 5 €/kpl
ja tuotto menee kokonaisuudessaan oppilaiden luokka- ym. retkiin. 
Ei paha hinta oikeasti hyödyllisestä tuotteesta!

Näitä uunituoreita valopilkkuja voi ostaa huomenna 
lauantaina rallireitin varrelta Bermudan kolmiosta
Onkemäen koulun kohdalta, Viraantien päästä.
Onkemäen kyläkerhon mahtavalla avustuksella on polkaistu huomiseksi myyntipiste, jossa näiden lisäksi makkaraa ja muuta maistuvaa.


Onkemäen kohdalla on ensimmäinen kilpa-auto noin klo 12, 
erikoiskokeen lähtö on klo 11.55 ja lähdöstä matkaa koululle 17 km. 
Tiedon antoi rallin päällikkö, Onkemäen koulun entinen 
oppilas Jari Näppinen  

Ralli-info:
Lauantaina 21.9. on ylimääräistä liikennettä Koskenkylän, Riehun jaOnkemäen tienoolla - ja teitäkin suljettuna, kun Nuutajärven Lasi -ralli kulkee kylien läpi. Kannattaa huomioida omissa aikatauluissaan.
Tästä linkistä löytyy erikoiskokeiden kartat (ja samalla siis suljetut tiet).


http://vesilahti-fi-bin.directo.fi/@Bin/c4151a6f5b0714a12eaf2a363ab9356f/1379739897/application/pdf/317016/Lasiralli%20210913.pdf

Kehrontie ja Tarimaantie ovat suljettuina klo 10:00-17:30.

Karstuntie suljettuna vähän myöhemmin 10:30-18:00.

Karstuntien päässä makkaraa kaupan Ylämäen Nuorisoseuran toimesta.






lauantai 14. syyskuuta 2013

TULEVIA TAPAHTUMIA

TULEVIA TAPAHTUMIA & POSITIIVISTA NÄKYVYYTTÄ:

- su 4.5. klo 11-14 SUULIKIRPPIS, Kangaskassikeräys ja mahd MUOTINÄYTÖS.
- ILOINEN ILTAPÄIVÄ pe 11.4. ja pe 9.5..
- VALOKUVAUSKILPAILU!
- KÄYTÖSOPPAAN JULKAISEMINEN
- NENÄPÄIVÄÄN OSALISTUMINEN JOKO IDEAPARKISSA 8.11. tai oma tapahtuma oma tapahtuma Onkemäen koululla jonain päivänä. 



ILOINEN ILTAPÄIVÄ -toiminta jatkuu

Voit tulla koko ajaksi tai piipahtamaan :)
Tervetuloa lapset, nuoret ja lapsiperheet viettämään 
Iloista Iltapäivää Onkemäen koululle kädentaitojen, 
välipalan (pieni maksu) ja ulkoilun merkeissä.
Muistathan ilmoittautua! 

T: Vesilahden seurakunta/ Tarja ja Inka







ORAVAT-PERHEPARTIO 

kokoontuu tiistai-iltaisin. 
Jos haluat tutustua Oraviin
tai toimintaamme, niin ota yhteyttä Inkaan.

Oravat kuuluvat Vesilahden Valkohännät -lippukuntaan:
http://valkohannat.net/wordpress/

Halusitko Sinä auttaa Oravia säilyttämään toimintatilansa?
Lue lisää täältä:
http://onkemaki.blogspot.fi/2013/10/onni-oravan-avunpyynto.html


























LISÄÄ TULEVIA TAPAHTUMIA:

- toukokuussa 2014 pidetään Kirppis & Muotinäytös Onkemäen Suulilla.




Muut suunnitelmat ovat vielä työn alla, niistä tiedotamme ajallaan ja asioiden varmistuttua.


Myyntituotteitamme ovat tällä hetkellä:


Noppapelin hinta on 5 e/ kpl.









tiistai 10. syyskuuta 2013

LVS: Mikko Alatalo: "Kyläkoulujen lakkauttamisesta ei säästöjä"


"Alatalo toteaa, että kyläkoulut ovat paljon muutakin kuin pelkkiä kouluja.
– Esimerkiksi Vesilahdella Onkemäen koulun tiloja käyttävät muun muassa partiolaiset, Vesilahden seurakunta sekä monet muut tahot, eli se on samalla kylän sydän, Alatalo muistuttaa."


Lue koko juttu LVS:n nettilehdestä:




maanantai 9. syyskuuta 2013

Sukupolvien ketju



Me Pro Onkemäessä mukanaolevat saamme olla osa sitä sukupolvien ketjua, joka on mahdollistanut Onkemäen koulun toiminnan ja valoisan tulevaisuuden yli sadan vuoden ajan. Enää eivät ole Mauritz, Kustaa, Lyydia, Yrjö ja Juho kertomassa siitä, kuinka he saivat toteutettua unelmansa omasta koulusta Sikomäelle, Onkemäen kauneimmalle paikalle. 

Me voimme vaan kuvitella sen innon, sinnikkyyden, yhteistyön ja yhteisöllisyyden, millä Onkemäen koulu sai aikoinaan alkunsa. Koulun perustajat, rakentajat ja muut hankkeessa mukanaolleet tiesivät olevansa oikealla asialla oman kylänsä lasten ja nuorten puolesta, sillä he ymmärsivät, että koulu on kylän sydän ja valttikortti. Myös silloinen Kuntakokous ymmärsi, että nämä ihmiset olivat tosissaan ja hyvällä asialla. Meillä on onni ja 
etuoikeus saada olla mukana tässä Mauritzin, Kustaan, Lyydian ja kumppaneiden  työssä sata vuotta heidän jälkeensä, tosin tällä kertaa kyseessä on koulun perustamisen sijaan koulun puolustaminen. 

Kun Onkemäen koulu perustettiin 27.9.1909, niin oppilaita oli silloin 27.
Kun Vesilahden kunta perusti elokuussa 2013 Selvitysryhmän selvittämään Onkemäen koulun toimintaedellytyksiä, niin koulussa on oppilaita 27

Mitä tästä opimme? 
Kuinka historia tästä eteenpäin kirjoitetaan? 
Siihen voit sinäkin vaikuttaa. 



   

perjantai 6. syyskuuta 2013

LASTEN ÄÄNI JA SEN KUULEMINEN

Kuuletko sinä, mitä lapset ja nuoret sanovat Onkemäen koulun tilanteesta?


















Lapsi kysyy:
Äiti, loppuuko meidän koulumme?
Kuka haluaa, että Onkemäen koulu suljetaan?
Joko se on päätetty, että koulu loppuu?
Äiti, kuka sen keksi, että Onkemäen koulu pitää lopettaa?
Koska se koulu lopetetaan?
Äiti, minä haluan, että Onkemäen koulu jatkuu.

Äiti vastaa:

En tiedä vastauksia kysymyksiisi, mutta lupaan tehdä kaikkeni, jotta Onkemäen koulu saisi jatkaa toimintaansa. Sinun isäsikin ja hänen sisaruksensa ovat sitä koulua saaneet käydä. Pieni haaveeni on, että sinunkin lapsesi saisivat käydä koulunsa Onkemäellä



















MIKSEI MEILTÄ KYSYTÄ?
meill ois paljon sanottavaa
Miks pitäis koulu lopettaa
se on hyvä paikka opettaa

Täällä menee päähän oppi
kun välillä otetaan pallosta koppi
Miks pitäis ovet sulkea
ja meidän kirkolle kulkea

Miksei meiltä kysytä
meill ois paljon sanottavaa

Miks pitäis aina pienistä säästää
me ei haluta koulusta irti päästää
Missä me sitten luistellaan 
ja pienten kanssa keinutaan 

Hiekka on parempi kuin asfaltti
ja hirsi on makeempi kuin kyprokki
Pienikin on tärkeä
siinä sitä on järkeä

Miksei meiltä kysytä 
meill ois paljon sanottavaa 




'


















Koska me taas tullaan tänne talkoisiin?
Vieläkö me päästään maalaamaan?
Koska mainoksia maalataan taas?
Kuinka monta allekirjoitusta täytyy olla adressissa,
jotta koulu säilytetään?
Miten pääsee Nuorisovaltuustoon?











































keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Anteeksipyyntö


Hei,

Olen todella pahoillani aiheuttamastani ihmetyksestä, 
kysymyksistä, epäilyksistä ja peloista, mitä 
Aamulehden juttu Onkemäeltä (AL 30.8.) on
herättänyt Vesilahden muiden koulujen oppilaissa, 
huoltajissa ja henkilökunnassa.
Pyydän anteeksi ja toivon, että tämä anteeksipyyntö
tavoittaa ko henkilöt.
Toivon, että voimme edelleen jatkaa yhteistyötä 
avoimin mielin,
inka v.



maanantai 2. syyskuuta 2013

YLE&LVS@ProOnkemäki


ONKEMÄEN KOULU SAI 
PUOLUSTAJAT  LIIKKEELLE!


YLE:n juttu Pro Onkemäki -tapahtumasta löytyy täältä:

Onkemäen koulu sai puolustajat liikkeelle
http://yle.fi/uutiset/onkemaen_koulu_sai_puolustajat_liikkeelle/6809669

YLE:n radiojuttu samasta aiheesta tuli tänä aamuna Tampereen Radiossa. 


LVS:n juttu Pro Onkemäki -tapahtumasta löytyy täältä:


Onkemäkeläisen tunnistaa koulunpunaisista kynsistä
http://lvs.fi/2013/09/03/onkemakelaisen-tunnistaa-koulunpunaisista-kynsista/



                    Kansanedustaja Mikko Alataloa haastattelee 
                    Sari Sirkkiä-Jarva Tampereen Radiosta:






    Kyläkoulutohtori Risto Kilpeläinen
kansanedustaja Mikko Alatalo ja
    LVS:n toimittaja Katariina Onnela 
keskustelevat kyläkouluasioista.



Kiitos Pressille <3

                                Pro Onkemäki-tapahtumassa oli Pressille 
                     ja esiintyjille ihan oikea Päkkäri:





sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kiitoskortti







Meitä oli monta <3 ,
sillä vieraiden ja talkoolaisten
suuhun sujahti:
165 palaa kuivakakkua
290 pullaa (sis. munkit)
24 voileipää (Päkkä
rillä)
440 kuppia kahvia
5,5 litraa maitoa
15 kuppia teetä
18 litraa mehua ja 
42 pakettia makkaraa  :)