Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

"Luottamus on mennyt" L-VS 30.4.-14


















TUNNE Kunta -peli



Saimme lukea mediasta (L-VS), 
että Onkemäen koulun asia on TUNNEASIA:


Tästä lehtijutusta viisastuneena 
INNOVAATIO-tiimimme kertoo
uusimmat uutisensa:

Meillä on ilo esitellä teille 
TUNNE Kunta -pelin 
ensimmäinen prototyyppi.

Pelissä tarvitaan tunteita,
pelisilmää ja tietoja mutta
ennenkaikkea tunnetaitoja
ja psykologista silmää. 
Tämän pelin myötä voit
oppia Hyvät Hallintotavat
ja kunnallisen päätöksenteon
kiemurat.
Pelissä ei ole ikärajaa.

Pro Onkemäelle on käynyt nyt niin, 
että se on  jäänyt junnaamaan
tuonne ulkokehälle, vaikka me olemme 
tuottaneet ja keränneet paljon faktaa
Onkemäen koulun tiimoilta.
Olemme kääntäneet kivet ja kannot
läheltä ja kaukaa.
Luulimme, että pelissä pääsisi eteenpäin
tiedoilla, järjellä ja faktoilla, mutta unohdimme alkuhuuman jälkeen TUNTEET. Se oli suuri virhe. 

Tajusimme juuri, että
emme ole päässeet ryhmiin, saunaan, kabinettiin tai muihin sen tapaisiin juttuihin. Emme ole myöskään olleet mukana Sulle-Mulle -neuvotteluissa ym
tunnepitoisissa tapaamisissa.

Miltä tämä kaikki sitten tuntuu?

Muistatko, kun sinut valittiin viimeisenä
joukkueeseen koulun liikuntatunnilla?

Muistatko, kun kukaan ei halunnut olla
sinun bestiksesi välitunnilla?

Muistatko, kun olisit kaveriporukassa 
halunnut sanoa jotain, mutta kukaan 
ei kuunnellut?

Muistatko, kun seisoit välitunnilla yksin,
kun et päässyt mukaan leikkeihin?

Miltä se sinusta tuntui?

Meistä tuntuu nyt samalta,
kuin noissa tilanteissa tuntuu.
Tosin nyt ei ole kysymys leikistä,
vaan kuntalaisten kohtelusta.

Meistä tuntuu siltä, että ProOnkemäki
jää tässä koulupelissä ja sen jatkotoimissa  tuonne ulkokehälle
eikä meidän panostamme oteta huomioon, vaikka toisin on luvattu.

Peliä ei ole kuitenkaan vielä menetetty!
Jos haluat, niin voit auttaa meitä 
tässä tunnepelissä tavalla tai toisella :)


Yhdessä olemme enemmän <3








tiistai 29. huhtikuuta 2014

Äänestäjillä on pitkä muisti




Äänestäjiä eivät taida tyydyttää nämä Vesilahden kunnan antamat vastaukset?

Valtuutetun ehkä tärkein ominaisuus on ottaa vastuu omista sanoistaan ja tekemisistään. Valitettavasti se ei nyt
toteudu tämän asian kohdalla.

Miksi joku edesehdottaa jotain asiaa,
jos ei uskalleta tulla sen kanssa 
julkisuuteen vaan piilotellaan virkamiesten
selän takana?

Nyt "epäilyn" alla ovat lähes kaikki valtuutetut/ seminaariin osallistuneet.

Äänestäjillä on pitkä muisti.









Vesilahden kouluverkkoselvitys


Forssan kaupungin tiedote
Kouluverkkoselvityksestä

Vesilahti:

Onkemäen koulun Kuulemisillassa 23.4. saimme kuulla faktaa 
Vesilahden kunnan Kouluverkkoselvityksestä:


Aika erikoista, että tuota ei ole päivitetty. 
Tämä selittää sen, että emme ole aiemmin saaneet vastauksia kysymyksiimme siitä, että onko nyt tehty 
Kouluverkkoselvitystä. 

Nyt kuitenkin kunnassa on yksi koulu 
lakkautusuhan alla. 
Valtuutetut ovat kertoneet, että heillä on vajavaisesti tietoa. Miksi?

Aiheesta Kuntaliiton sivulla:

Päätöksentekomenettely kouluverkon muutoksissa



http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/laki/hallintojuridiikka/paatoksenteko/Kouluverkkomuutokset/Documents/Päätöksentekomenettely%20kouluverkon%20muutoksissa.docx






Tuire Jäntin kouluverkko-

aiheinen kirjoitus

löytyy täältä:


http://onkemaki.blogspot.fi/2014/03/kylakoulu-on-sijoitus-tulevaisuuteen.html?m=0
 



Kuljetuskustannusten vertailua




Mielenkiintoista tietoa ja vertailtavaa Selvitysraportin tiedoilla:


Missä voisi säästää?




Säästölaskelma Kyläkoulun matematiikalla nro 2






Miltä tämä näyttää  sinun laskuopillasi?





maanantai 28. huhtikuuta 2014

Säästölaskelma Kyläkoulun matematiikalla








Tässä vertailukohtana Vesilahden kunnan
Säästölaskelman summa Kuulemisillan vastauksena:



Mitä sinun matikkapääsi sanoo tästä?







L-VS & Kuulemisilta




“Antakaa meille muutama vuosi aikaa”

Koulun, kylän, lasten ja Vesilahden tulevaisuus huolettivat kuulemistilaisuudessa Onkemäellä

Lempäälän-Vesilahden Sanomat

Teksti ja kuvat Katariina Onnela 

http://lvs.fi/2014/04/25/antakaa-meille-muutama-vuosi-aikaa/







Kiitos...



.... ja tervetuloa uudestaan <3

Tarinamme jatkuu, yhdessä <3








sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ideointi-ilta Ympäristökoulua varten






Lisätietoa:
http://onkemaki.blogspot.fi/2014/04/ymparistokoulu-kansainvalisyys_25.html?m=0





Lapsella on oikeus osallistua!






Olemme erittäin huolestuneina seuranneet Vesilahden kunnan suhtautumista 
Lapsiin, 
Lasten oikeuksiin ja 
Lasten osallistumiseen.

Tässä muutama esimerkki:

     Kyläkierros, syksy 2013


      Kuulemistilaisuus 23.4.2014



Mitä sanoo Lapsiasiavaltuutettu 
Lasten ja nuorten osallistumisesta?

http://www.lapsiasia.fi/osallistuminen/oikeus_osallistua

   



Lasten ja nuorten osallistumisen kannalta tärkeät lait: 
http://www.lapsiasia.fi/433

Mitä sanoo Kuntalaki?


Voivatko virkamiehet, päättäjät ja luottamushenkilöt toivoa, pyytää tai ehdottaa, että lapsia koskeva asia on vain aikuisten välinen asia? 
Jos näin tehdään Onkemäen alueen lapsia koskevassa asiassa, niin tasapuolisuuden nimissä tämän saman toiveen pitäisi koskea kaikkia lapsia koskevia asioita Vesilahdessa.

Miksi Vesilahdessa on sitten esim. Nuorisovaltuusto:
https://m.facebook.com/pages/Vesilahden-Nuorisovaltuusto/158025567728038?id=158025567728038&_rdr

http://www.vesilahti.fi/palvelut/nuoriso/nuorisovaltuusto/

jos Onkemäellä lapset toivotaan jätettävän heitä koskevien asioiden ulkopuolelle? Eikö samalla periaatteella voisi sitten jättää kaikki muutkin kunnan lapset ja nuoret ulkopuolelle ja hoitaa heidän asioitaan aikuisten välisinä asioina? Jonkunlainen tasa-arvo olisi varmaankin paikallaan tässä asiassa.

Ja huom!
Edelleenkään Onkemäen alueen lapsilta ja nuorilta ei ole kysytty heidän mielipidettään ja ajatuksiaan asiasta!!!!


Mitä mieltä Sinä olet Lasten oikeuksista ja Lasten mahdollisuuksista osallistua?

Teemmekö me väärin, kun annamme lasten osallistua ja kuuntelemme heidän ääntään?

Kerro, sillä kuulemme mielellämme muidenkin mielipiteitä asiasta, jotta voimme välittää tietoa kunnan ja päättäjienkin suuntaan. 
Kiitos <3

perjantai 25. huhtikuuta 2014

VESILAHDEN YMPÄRISTÖKOULU

Vesilahden
    Ympäristökoulu
          - Vesilahden 
                  Vetovoimainen 
                        Vaihtoehto?



AJANKOHTAISTA, TÄRKEÄÄ!!!

Tässä linkissä:
oleva Kuntalaisaloite on lähetetty Vesilahden kuntaan 9.5.2014

ONKEMÄEN KOULUN KEHITTÄMINEN
VESILAHDEN 
YMPÄRISTÖKOULUKSI






Sydämellinen kiitos <3
kaikille Kuntalaisaloitteeseen osallistuneille <3 



KOLMAS SEKTORI JA VESILAHDEN YMPÄRISTÖKOULU

Aloitteen tekijään on otettu yhteyttä ja näin ympäristökouluun tuli 
tarjous kolmannen sektorin yhteistyöstä partiolaisilta Vesilahden Valkohänniltä.




Hyvä Vesilahden Valkohännät 


Suomen Ladulla on käynnissä Retkeilykummi-toiminta,
mikä sopisi hyvin osaksi Vesilahden Ympäristökoulun toimintaa.
Osaavia luontoihmisiä kummeiksi  löytyy Latulaisista.
Oravat-perhepartio & Vesilahden Luonto ja Latu ovat 
jo ennestään yhteistyökumppaneita!

Tervetuloa mukaan, yhteistyökuvioihin muutkin kolmannen sektorin 
toimijat, yhdistykset ja yhteisöt!

Yhteyshenkilönä Ympäristökouluasiassa on Tuire Jäntti.
Voitte ottaa  pikaisesti yhteyttä häneen Kuntalaisaloitten kautta:
Sieltä löytyy kohta, jossa lukee Ota yhteyttä aloitteen vastuuhenkilöön.



Valitettavasti kunnanhallitus sai eteensä seuraavaa maanantaina 12.5.2014:

Kunnanjohtajan Erkki Paloniemen esitys Onkemäen koulun lakkauttamisesta:


Kunnanjohtaja Erkki Paloniemen näkemys kuntalaisten osuudesta:

Esityslista & liitteet täällä:

http://www.vesilahti.fi/hallinto/esityslistat



Aamulehden uutinen Kunnanhallituksen päätöksestä:




Toivomme, että Ympäristökouluidea saa myötätuulta Kunnanvaltuustossa 26.5.2014. 

Toivottavasti päättäjät näkevät Vesilahden Ympäristökoulun mahdollisuudet ja ymmärtävät myöskin sen, että Vesilahden kunta ei pyöri tulevaisuudessa ilman aktiivisia kuntalaisia ja kolmatta sektoria. 

Aamulehti 10.5.2014:


Vesilahden kunnanvaltuusto
kokoontuu ma 26.5.:
http://www.vesilahti.fi/hallinto/esityslistat

VESILAHDEN YMPÄRISTÖKOULU-infoa





Taustatietoa: 

Mahnalan Ympäristökoulun 
(Hämeenkyrö) rehtorin lausunto:












Huom!!!

Mahnalan Ympäristökoulun kehitysprosessi oli hyvin yksinkertainen. Johtava opettaja kiinnostui asiasta ja alkoi painottaa opetusta ympäristökoulun suuntaan normaalin opetussuunnitelman mukaisesti.


Ympäristökoulua ajatellen

Ennakkotietoa:

Tällainen 2009 vuodelta peräisin koonti mahdollisista rahoituslähteistä.
eakr on Euroopan aluekehitysrahasto, esr Euroopan sosiaalirahasto (Käsittääkseni nämä on sen tasoisia, että tarvitaan ammattiorganisaatio hakemaan. Esimerkiksi perustetaan uuden tyyppinen vanhusten palvelutalo, jota konseptia voidaan levittää sitten ympäri Euroopan.) ja leader-ohjelmaa toteuttaa tällä alueella Kantri.
Kantrin seuraavan ohjelmakauden rahoitus ohjataan hankkeille, jotka sopivat johonkin tai mielellään vaikka kaikkiin seuraavista:

1. Ympäristövastuinen asuminen 20 % 
- Tavoite: Kantrin alueen ympäristö voi aikaisempaa paremmin ja sen käyttö on 
kestävää. Alueella on mahdollisuus monimuotoiseen asumiseen. 
- rahoitetaan hankkeita, jotka parantavat ympäristön tilaa tai vähentävät sen 
kuormitusta 
- esimerkiksi maankäyttöön tai ympäristöön liittyviä suunnitelmia, siihen liittyvää 
tietoisuuden lisäämistä sekä ympäristöön, energiaan ja erityisesti vähähiiliseen 
talouteen liittyviä investointeja 

2. Yhteisöllisyys, osallisuus ja nuoriso 45 % 
- Tavoite: Kantrin alueen yhteisöt ovat aikaisempaa yhteisöllisempiä ja ottavat 
toiminnassaan huomioon myös erityisryhmät. Kansain- ja alueidenvälinen 
kanssakäyminen ja yhteistyö on vakiintunutta. Naiset ja nuoret osallistuvat hankkeisiin 
aktiivisesti. Paikallinen kulttuuri on merkittävä osa alueen vetovoimaa. 
- rahoitetaan hankkeita, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ja osallisuutta 
- esimerkiksi yhteisön käytössä olevia tiloja tai uusia toimintamuotoja, nuoriin ja/tai 
muihin erityisryhmiin kohdistuvia hankkeita, kulttuuria tai kansainvälistymistä 

3. Paikallinen yrittäjyys 35 % 
- Tavoite: Paikallinen yrittäjyys, joka perustuu ympäristön ja yhteisön kannalta 
vastuulliseen toimintaan, tarjoaa toimeentulon aikaisempaa useammalle. 
- rahoitetaan hankkeita, joilla edistetään paikallista yritystoimintaa tai siihen liittyvää 
osaamista 
- erityisesti yrityksiä, jotka edistävät myös  1. ja 2.kohtien tavoitteita tai yrityksiä, jotka ovat 
innovatiivisia

Yritystuki on korkeintaan 20 % kokonaisbudjetista, yhteisöille tukea voidaan myöntää 80 %. Varsin tyypillistä, että tuki on puolet.
minimi tuki on 5000 €, suurimmat hankkeet ylittävät 100 000 €. Omarahoitus voi olla rahaa, tavaraa ja talkootyötä.
Hanketta, jonka kunnan pitäisi tehdä ei voida tukea. (Esimerkiksi koulun tiloja). Lintutorni, kyläkerhon kota ym. kyllä käy.




















LOGISTIIKKA

Ympäristökouluun olisi helppo
tehdä retkiä, opintokäyntejä yms.,
koska sen sijainti olisi keskeinen
Vesilahden muihin kouluihin nähden.
Matka olisi tasapuolinen kaikkia kouluja
ajatellen ja kulkeminen voisi onnistua myös jalkaisin, pyörällä tai vaikka hiihtäen kunnan kota- & latureitistöä hyödyntäen.






KANSAINVÄLISYYS

Kyläkoulukin voi olla kansainvälinen

Kansainvälisyyskasvatuksen 
    jatkuminen Onkemäen koulussa olisi        
    helposti toteutettavissa osana 
    Ympäristökoulua.
    Erasmus+ -projektin
    jatkuminen olisi yksi vaihtoehto.
    Onkemäki; Erasmus & Comenius:
     
    Vesilahden Yläaste on tunnettu laajasta
    kansainvälisestä toiminnastaan ja se 
    on profiloitunut kansainvälisyyteen. 
    Onkemäen koulun voisi nivoa myös 
    tähän toimintaan jollain tavalla, koska 
    siihen on myös Vanhempainyhdistyk-
    sellä kiinnostusta. 

   Vihreä Lippu on myös kansainvälinen
   toimija!

    Eri koulujen yhteinen 
    Kansainvälisyyskasvatus edesauttaa
    myös nivelvaiheessa siirryttäessä 
    Ala-asteelta Yläasteelle. Koulut, 
    opettajat ja oppilaat tulevat tutuiksi
    keskenään ja näinollen kansain-
    välisyyskasvatus jatkuu luontevasti
    siirryttäessä koulusta toiseen. 

    Mahdollisuuksia on monia, ja varmasti
    tästäkin toiminnasta olisi iloa ja
    hyötyä koko Vesilahdelle.
    
    Viedään Vesilahti maailmankartalle,
    Yhdessä <3
    


Linkkejä:

Onkemäen koulu:
http://www.vesilahti.fi/palvelut/opetustoimi/onkemaen-koulu/

Tuulikallion päiväkoti, Narva
Luontoryhmä Metsätähdet

Vihreä Lippu
http://www.vihrealippu.fi/vl

Mahnalan Ympäristökoulu
http://m.hameenkyro.fi/palvelut/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/alakoulut/mahnalan-ymparistokoulu/

Vesilahden Yläaste:
http://m.vesilahti.fi/palvelut/opetustoimi/ylaaste/

Erasmus+ :
http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/yleissivistavalle_koulutukselle


Onkemäellä olivatt ovet auki ti 13.5.,
Kiitos kaikille osallistujille :)

http://onkemaki.blogspot.fi/2014/05/avoimet-ovet-onkemaen-koululla.html?m=0