Sivut

maanantai 9. syyskuuta 2013

Sukupolvien ketju



Me Pro Onkemäessä mukanaolevat saamme olla osa sitä sukupolvien ketjua, joka on mahdollistanut Onkemäen koulun toiminnan ja valoisan tulevaisuuden yli sadan vuoden ajan. Enää eivät ole Mauritz, Kustaa, Lyydia, Yrjö ja Juho kertomassa siitä, kuinka he saivat toteutettua unelmansa omasta koulusta Sikomäelle, Onkemäen kauneimmalle paikalle. 

Me voimme vaan kuvitella sen innon, sinnikkyyden, yhteistyön ja yhteisöllisyyden, millä Onkemäen koulu sai aikoinaan alkunsa. Koulun perustajat, rakentajat ja muut hankkeessa mukanaolleet tiesivät olevansa oikealla asialla oman kylänsä lasten ja nuorten puolesta, sillä he ymmärsivät, että koulu on kylän sydän ja valttikortti. Myös silloinen Kuntakokous ymmärsi, että nämä ihmiset olivat tosissaan ja hyvällä asialla. Meillä on onni ja 
etuoikeus saada olla mukana tässä Mauritzin, Kustaan, Lyydian ja kumppaneiden  työssä sata vuotta heidän jälkeensä, tosin tällä kertaa kyseessä on koulun perustamisen sijaan koulun puolustaminen. 

Kun Onkemäen koulu perustettiin 27.9.1909, niin oppilaita oli silloin 27.
Kun Vesilahden kunta perusti elokuussa 2013 Selvitysryhmän selvittämään Onkemäen koulun toimintaedellytyksiä, niin koulussa on oppilaita 27

Mitä tästä opimme? 
Kuinka historia tästä eteenpäin kirjoitetaan? 
Siihen voit sinäkin vaikuttaa. 



   

2 kommenttia:

  1. Minä itse en ole käynyt kyseistä koulua mutta äitini ja hänen sisaruksensa.Vielä on sukua joka haluaisi siellä koulunsa käydä.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että myös tulevat sukupolvet saisivat käydä kouluaan Onkemäen kauneimmalla paikalla <3

    VastaaPoista