Sivut

torstai 13. helmikuuta 2014

KYLÄKOULU PITÄISI KEKSIÄ UUDELLEEN!

Lapsuus auton penkillä

Kunnissa tuskaillaan monen menoerän kanssa. Yksi niistä on koululaisten kuljettaminen, jonka kulut kasvavat lähes kymmenen prosentin vuosivauhtia.

Kulujen nousu ei ole voinut tulla kenellekään yllätyksenä. 2000-luvulla Itä-Suomessa on lakkautettu puolet alakouluista.

Suljetut koulut ovat sijainneet maaseutualueilla. On selvää, että niin kauan kuin lapsille ylipäätään annetaan perusopetusta, koulumatkojen pidentymisestä seuraa kustannuksia. Kuin julkinen liikenne on ajettu alas, kyyteihin joudutaan käyttämään takseja.

Nyt kunnissa pohditaan, voisiko koululaisten kanssa samoihin takseihin ottaa myös vanhuksia, vammaisia tai muita kyydin tarvitsijoita. Ehdottomasti voi. Ennen tällaista yhteiskuljetusmuotoa kutsuttiin linja-autoksi.

Aikuisten olisi syytä miettiä myös sitä, mitä pitkien koulumatkojen istuminen autossa lapsiin ja nuoriin vaikuttaa. Voisiko koulumatkoilla ja niihin käytetyllä, päivittäin jopa kolmeksi tunniksi venyvällä passiivisella ajalla olla jotain yhteyttä sen kanssa, että oppilashuollon kustannukset nousevat huikeaa 12 prosentin vuosivauhtia?

Lapsuus on liian arvokasta tuhlattavaksi passiiviseen autossa istumiseen. Paitsi linja-auto, myös kyläkoulu kannattaisi keksiä pian uudelleen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti