Sivut

torstai 4. heinäkuuta 2013

Koulupiiri, oppilasraja & oppilaaksiotto













KOULUPIIRI:
Onkohan totta, että Viraantie lähes kokonaan olisi Onkemäen koulupiiriä, niinkuin myös Tähtientie? Tämä asia on vielä selvittelyn alla. 

OPPILASRAJA:   
Vesilahden kunnanvaltuusto on päättänyt, että lakkautettavien koulujen oppilasraja on 18 oppilasta. Tuntuukin aika oudolta, että nyt on sitten alettu säästöjen merkeissä selvittää Onkemäen koulun toimintaedellytyksiä, vaikkei tuo lakkauttamiseen liittyvä oppilasraja ole lähelläkään. 
Eikö ensin olisi pitänyt tehdä uusi päätös kunnanvaltuustossa koskien lakkautettavan koulun oppilasmäärää ennenkuin aletaan selvittää asiaa? '


OPPILAAKSIOTTO ja hylkäävä päätös
Ainakin itselläni on ollut se käsitys, että nykyään voi hakea lapselleen koulupaikkaa mistä vaan toisen koulupiirin koulusta. Vastaanottava koulu tekee päätöksen oppilaaksiottamisesta. Koulumatkat joutuu maksamaan itse. Asia ei näköjään olekaan ihan noin yksinkertainen. Vesilahdessa on kai aikaisemmin tietääkseni aina aiemmin onnistunut koulunvaihto noilla periaatteilla.

Nyt on kuitenkin kahden Onkemäelle siirtoa anoneen lapsen oppilaaksiottohakemus hylätty viimeisimmässä Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 11.6.2013. Onkemäen koululla olisi heille ollut tilaa ja koulun rehtorin Ville Ahvenuksen kanssa asia oli sovittu. Perhe on antanut luvan tämän asian julkaisemiseen.

Kun puhutaan säästöistä ja koulun toimintaedellytysten selvittämisestä, niin mitähän tällä päätöksellä halutaan kertoa? Mihin se perustuu ja miksi nyt on haluttu tehdä aikaisemmasta linjasta poikkeava päätös? Se ei ole linjassa säästöjen, tasa-arvoisuuden eikä edes perusopetuslain kanssa. Miksi hakemus hylättiin? Pykälä on salainen, joten vastauksia näihin kysymyksiin tuskin saamme, joten täytynee vain sitten itse arvuutella syitä ja seurauksia.

Kirkonkylän koululla on kuitenkin aika täyttä ja mitä ilmeisemmin myös koulun sisäilmasta oireilevia lapsia. Uudet sisäilmatutkimukset valmistuvat heinäkuun toisella viikolla. Mieleen nousee ajatus, että ei kai vaan olla suunnittelemassa parakkeja Kirkonkylän koulun pihalle ja Onkemäen koulun oppilaiden siirtoa niihin? Parakkien vuokrat ovat kalliita, joten niidenkään kohdalla ei voida puhua säästämisestä.


Kuvassa on Rivitanssia Onkemäen koulun Kevättapahtumassa keväällä 2012.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti