Sivut

torstai 1. toukokuuta 2014

Maaseutuvaikutukset & ennakkoarviointi



Tiedätko, että mihin kaikkeen esim.
Onkemäen koulun tai jonkun muun kunnallisen palvelun mahdollinen 
lakkauttaminen maaseudulla vaikuttaa?

Tiedätkö, että mitä ovat Maaseutuvaikutukset?

Tiedätkö, onko maaseutukunta Vesilahden kunta tehnyt 
Maaseutuvaikutusten arviointia/ 
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia
osana Talouden tervehdyttämisohjelmaa?

Tokihan sitä, tai päätösten ennakkoarviointia ei ole pakko tehdä, 
mutta näin isojen asioiden äärellä se olisi varmasti tarpeellista.

Päättäjät ovat saaneet Vesilahden kunnan taholta ilmeisen vähän tietoa päätöksenteon pohjaksi, joten on kohtuutonta vaatia heitä tekemään näin kiireellä aikataululla. Jos Vesilahden kunta ei pysty tuottamaan päättäjille tarpeeksi laajoja selvityksiä ja kaikkia mahdollisia tietoja, niin miten se pystyy viemään asian heille päätettäväksi? 

Voivatko valtuutetut vaatia lisäselvityksiä tai -tietoja jo ennen asian viemistä kunnanhallituksen tai -valtuuston esityslistalle? Onko valtuutetuilla oikeus kyseenalaistaa virkamiesvalmistelu ja vaatia parempaa valmistelua?

Kunnanvaltuutetut jovat kuntalaisten ja heitä äänestäneiden ihmisten edustajia valtuustossa ja muissa kunnan toimielimissä. 
On hyvä muistaa, että Poliitikon työsopimus on aina määräaikainen.

Jos Maaseutuvaikutukset eivät olleet Sinulle entuudestaan tuttuja, 
niin tässä sekä kuvallista tietoa
että linkkejä: 


Onkemäen koulun maaseutuvaikutusten
osalta Vesilahden kunta on selvittänyt vain tuon punaisen sektorin osuuden!




Kuvat täältä:
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/aek/maaseutupolitiikka/maaseutuvaikutuksen-arviointi/Documents/MVA_esite.pdf






Muutamia linkkejä:

ELINVOIMAINEN MAASEUTU-
Yhteinen vastuumme 
http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/215/kokonaisohjelman_tiivistelma_suomi.pdf

MAASEUTUPOLITIIKKA SUOMESSA
http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/esitteet/5DFOix42e/MMM_Maaseutu_FI.pdf


Sundquist Salme, Oulasvirta Leena (toim.)Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa

http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=2573




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti