Sivut

lauantai 17. toukokuuta 2014

Sisäilma sairastuttaa myös Vesilahdessa?

Pro Onkemäki on alusta asti tuonut esille, että Onkemäen koulu on mitä parhain väistötila/ lähikoulu sellaisille oppilaille, jotka ovat herkistyneet sisäilman eri epäpuhtauksille tai homeelle. Olemme tässäkin asiassa tuoneet esille koko Vedilahden edun, ja varsinkin kuntamme lasten edun. 

Valitettavasti Vesilahden kunta ei ole tehnyt suunnitelmaa siitä, miten tämä asia hoidetaan eikä kartoitusta asian suhteen ole tehty. Jos Onkemäen koulu lakkautetaan ja Narvan & Ylämäen koulut ovat täynnä, niin missä on ajateltu sisäilmalle altistuneiden ja sairastuneiden lapsien käyvän koulua? 

Sisäilmasta sairastuneet tai oireilevat lapset tuskin pystyvät käymään enää remontoiduissakaan kouluissa. 
Onko kukaan päättäjistä miettinyt,kuinka paljon kustannuskulut sitten lisääntyisivät, kun muutamaa lasta vietäisi kunnan rajojen ulkopuolelle terveeseen kouluun, kun ensin olisi lakkautettu Onkemäen koulu.

Tässä Kuulemisillassa 23.4.2013 Vesilahden kunnalta saatuja vastauksia kuntalaisten kysymyksiin:





LINKKEJÄ:



Jämsäläispoika käy koulua kotona homeen vuoksi

Perhe perää Jämsän kaupunkia vastuuseen homeen takia sairastuneen poikansa opetuksesta. Hajuille herkistynyt poika on opiskellut koko syksyn vanhempiensa kustantaman avustajan johdolla kotonaan.

http://yle.fi/uutiset/jamsalaispoika_kay_koulua_kotona_homeen_vuoksi/6420410

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

"– Siksi on tärkeää pelastaa lapset ensin.

Ongelmaan pitäisi tarttua jo silloin, kun meneillään on vasta ärsytysoireiluvaihe, jota kestää noin puoli vuotta. Näin vältettäisiin tilanteen paheneminen ja vuosien altistus.

– Sisäilmaongelmien vuoksi sairastuneille ei ole parantavaa lääkitystä tai kuntoutusta. Kun rakennus on tulessa, silloin kaikkien pitää lähteä ulos."

http://www.oululehti.fi/etusivu/sisäilmaongelmiin_on_puututtava_nyt_6828767.html

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

"Professori Kari Reijula on huolissaan homeongelmien takia sorvinsa eli opinahjonsa ääressä sairastuneiden pikkutyttöjen ja -poikien terveydestä. Kouluiässä sairastuminen rokottaa aikuiselämän terveyttä."

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Saasteista huolimatta maamme suurin ilmastouhka on seinien sisäpuolella, varoittaa Hengitysliitto.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/15/hometalossa-karsii-ihminen




SISÄILMA SAIRASTUTTAA
– loppuuko happi?
 

Hengitysliitto kutsuu kunnat ja kuntalaiset keskustelemaan sisäilman epäpuhtauksien aiheuttamista ongelmista ja hyvistä ratkaisuista näihin ongelmiin. 

http://www.happiending.fi/


HENGITYSLIITTO

http://www.hengitysliitto.fi


LEMPÄÄLÄN/VESILAHDEN HENGITYSYHDISTYS RY

http://www.hengitysyhdistys.fi/lempaalavesilahti


HOMEPAKOLAISET on sisäilmasta vakavasti sairastuneiden tilanteeseen muutosta hakeva yhdistys. Toimintamme päätavoite on saada Suomeen asiallista tietämystä sisäilmasairauksista, kehittää ratkaisumalleja, joilla sairastuneet pidetään työ- ja opiskeluelämässä ja herättää keskustelua rakentamistavoista.

http://homepakolaiset.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti